Kasvatusta ja kasvamista, osa 1: Kohteliaisuus

Pikku hiljaa pitänee kirjoittaa ylös ne asiat, joita haluan pojille opettaa. Asioita, joita haluan, että myös he pitävät tärkeinä, arvostavat ja toteuttavat. Asioita, jotka tulevat olemaan heille itsestäänselvyyksiä. Asioita, pääoma, joita he kantavat mukanaan jokapäivä. Asioita, jotka helpottavat ja yksinkeritaistavat hankaliakin tilanteita. Yksinkertaisesti kysehän on arvoista, arvoista, joita me vanhempana pidämme tärkeinä.

Osa 1: Kohteliaisuus

Yksinkertaisia pieniä aisoita, joita vaan tulee noudattaa. Hyvä käytös, kohteliaisuus, toisten huomioinen ovat ensi kosketus Sinuun ja huonosta ensivaikutelmasta eroon pääseminen on äärimmäisen vaikeaa. Parempi antaa itsestään hillitty ensivaikutelma ja ajan kanssa olla oma itsensä, kuin ensiksi arvostella, haukkua, kaivaa nenää ja sen jälkeen yrittää paikata ja olla hillitty. Kasvamista ja oppia ikä kaikki!

Pienet huomaavaisuudet. On tärkeää pyrkiä suhtautumaan kaikkiin ihmisiin tasavertaisesti. Tasavetaisuus on oikeastaan hyvän, kauniin ja luontevan käytöksen edellytys. Kohteliaisuuksia ("onpas sulla hyvän värinen paita tänään, sopii sulle tosi hyvin") voi sanoa niin kotona, koulussa, töissä, vapaa-aikana, harrastuksissa kuin juhlissa ja vierailullakin. Pienet kohteliaisuudet lämmittävät vastaanottajan mieltä ja keventävät helposti ilmapiiriä. Kohteliaisuuden vastaanottamistakin on syytä harjoitella, kiittää ja arvostaa itsekin ("kiitos, pidän siitä myös itse"), vähättelyn sijaan ("no, tää nyt on tämmönen vanha..").

Sitten on syytä kiinnittää huomio ikään; niin rasittavaa kuin se onkin.. On kohteliasta, että nuorempi ihminen teitittelee itseään huomattavasti vanhempaa ihmistä. Linjan voi vetää esimerkiksi omien isovanhempien ikään, en siis tarkoita, että kaikkia aikuisia on välttämöntä teititellä. Nuoremman henkilön on myös syytä avata ovi vanhemmalle ja miehen naiselle tai henkilölle, jolla on kädet täynnä kantamuksia tai muuten vaikeuksia avata ovea itse. Itseeni teki lähtemättömän vaikutuksen taannoin tavatessani nykyisen mieheni, kun tämä 18-vuotiaana herramiesmäisen ystävällisesti avasi minulle oven hyvin luontevasti. Ja tekee sitä luonnollisesti edelleen.

Kuuluu myös asiaan, että istumapaikka annetaan vanhemmalle, sairaalle tai raskaana olevalle. Sitä näkee harmittavan harvoin. Tosin myös tässä pitää olla pelle pelisilmää, sillä myös turhan usein istumapaikan vastaanottaja päästää suustaan jotain epäkohteliasta kuten "en minä nyt niin vanha ole, etten seistä jaksaisi, älä luulekaan". Ja kohteliaaksi tarkoitettu ele kääntyy harmillisesti itseään vastaan.

Kiitos! Miten voi olla vaikeaa kiittää, kiittää aidosti?? Ja kuitenkin kiitos lämmittää aina: kiitos avusta, kiitos kutsusta, kiitos viimekertaisesta, kiitos palautteesta, kiitos hyvin tehdystä työstä, kiitos että olet olemassa. Yrittäkääpä.

Anteeksi! Tai suomeksi oho. Kiittämistä huomattavasti vaikeampi. Olen pitänyt alusta asti tärkeänä, että anteeksi pyydetään jos toista on satutettu, ärsytetty, kiusattu. Olemme yhdessä menneet pyytämään anteeksi naapurinpojalta, mutta menty heti tapahtuman jälkeen ja hoidettu homma loppuun heti tapahtuman jälkeen - eikä seuraavan viikon keskiviikkona, kuten toisilla on tapana. Jokaisen pitää oppia pyytämään anteeksi! Se on pieni ele esimerkiksi, kun myöhästyy tapaamisesta, töistä tai oppitunnilta, tönäisee vahingossa toista ihmistä tai keskeyttää jonkun puheen.

Mitä kuuluu? Miten menee? Yksinkertainen, helppo ja luonteva keskustelun avaus, jossa toinen osapuoli tuntee itsensä tärkeäksi. Vastaanjan päätettäväksi jää, miten kysymykseen reagoi, mutta ainakin oma peliavaus on suoritettu kunnialla. Sitä paitsi, tällä kysymyksellä on helppo kalastaa irtopisteen, vaikkei olisi lainkaan kiinnostunut asiasta..

Ruokapöydässä maiskuttelu ja röyhtäilyt ovat tapoja, jotka eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Myös sekä haarukalla että veitsellä syöminen kuuluu tämän perheen arvoihin, samoin kangasservietin käyttö. Ja kun ateria on lopuillaan, aseet laitetaan kello neljän kohdalle. Eikä ruokapöydästä poistuta ennen kuin muut ovat lopettaneet. Niin ruokapöydässä kuin ihan yleisestikin, kaikki itsensä kaivaminen tai puhdistaminen julkisella paikalla on enemmänkin epäasiallista kuin mitään muuta. Hampaiden puhdistus, kynsien pureskelu, nenän tai korvien kaivelu ja sylkeminen tai itsensä rapsuttelu antaa kyseenalaisen kuvan itsestään ja ne tehdään omassa rauhassa.

Siinä sitä olikin, seuraavaksi on syytä paneuta käytöstapoihin, jotka liittyvät hyvinkin läheisesti kohteliaisuuteen ja joita tässäkin jo sivuttiin.

To be continued.