Ikäkriisi. Vauvakuume. Autobuumi. Työpaikan vaihto. Yrittäjyys. Uusi asunto. Jotain. Muutosta. Heti.
Onko elämä näillä nykyisillä muuttujilla siis liian helppoa? Onko niin, että elämän pitää olla jatkuvaa haastetta ja muutosta, että se tuntuu joltain? Miksei sitä osaisi nauttia tästä hetkestä, siitä mitä nyt on ja mitä on saavuttanut? Sen täytyy olla ikäkriisi. Ei kauheen superpromasteria, mutta näköjään tietoisuus tästäkin tasaluvusta tulee etukenossa. 4-0.
Vauva. Pojat ovat suhteellisen helppohoitoisia, mitä nyt pientä ikään kuuluvaa hakemista - haluisinko tai olisinko valmis oikeasti aloittamaan kaiken alusta vavvan kanssa? Vaatteet, tarvikkeet kaikki on upotettu lähipiiriin tai myyty. Auto pitäisi vaihtaa. Ja asunto. Ja entäs se raskausaika hepatogestooseineen, synnytyspelkoineen, kiloineen.. Toisaalta, ihanat pienet potkut masun läpi. Vauva tuoksu ja tuhina. Ilon kyyneleet ensiaskeleista ja -sanoista. Juupas eipäs keskustelu. Miksei voisi nauttia tässä ja nyt poikain tämän hetkisestä vaiheesta? Ja siitä, että kohta voi lähteä ulos lenkille tai kauppaan luottaen, että pojat ihan oikeasti pärjäävät sen hetken.
Työpaikka. Ehkä yrittäjyys. Olisiko musta yrittäjäksi? Siis ihan oikeasti? Tietoisuus siitä, että tämään hetken tilin eteen tulisi tehdä ties kuinka paljon töitä, ei houkuta vaihtoehtona luopumaan vapaa-ajasta. Vaikka toisaalta silloin saisin ihan itse päättä milloin ja miten teen. Mutta kun Takaportti-diili kariutui enemmistöosakkaan haluttomuuteen neuvotella sopimuksen sisällöstä.. Ja itseni tuntien, en voinut hyväksyä diiliä, jossa jo heti alkuun oltiin eri linjoilla, lähestulkoon kaikessa. No uusi työpaikka? Kaksi hakemusta lähti uuden vuoden kunniaksi, mutta että taas uusi työ, uudet kuviot, uudet työkaveri, uusi ympäristö, uudet haasteet.. Ääh.
Asunto. Edes muutto uuteen kotiin sitten? Järkevästi ajatellen muutosta kannattaa vakavasti puhua vasta ensi syksystä lähtien, jos ja kun nuorempi saadaa sisään putkeen. Sitä ennen tuloksena olisi lähinnä kaaos, eikä kuskaamisesta nyt niin kauheasti vaivaa ole. Saati, että pitäisi saada hoitopaikka puoleksi vuodeksi pääkaupungista. Eikä tässä nykyisessä oikeastaan mitään vikaa ole..
Muutos. Tämän kaiken sanottuani minä lupaan tänä armon vuonna 2011 pitää itsestäni parempaa huolta. Jatkan juoksua ja astangaa. Ja syön hyvin, hyvää ruokaa. Nautin hetkestä. Huolehdin itsestäni. Ja sitä kautta läheisistäni.
