maanantai 16. huhtikuuta 2012

Iltarukous vm 2006

Iltamenot. Yksi tärkeimmistä opeista on hyvä ja rauhallinen uni - nukkuminen on ihanaa! Iltaisin nukkumaan meno on meillä kyyditetty iltasadulla ja iltarukouksella. Vastasyntyneille vanhemmille hoettiin rutiinit rutiinit, ja niin kehitimme jo varhain tämän tehokaksikon iltamenoiksi.

Iltarukous. Perintönä lapsuuden kodistani, olemme lapset peitellessämme yhdessä koko kokoonpanolla tehneet iltarukouksen.  Se menee näin:


Tule Jeesus lapses luo
Armos siunaukses suo
Tue pientä horjuvaa
Johda tietä oikeaan
Aamen

Jatkot. Ihanan jatko-osan iltarukoukseen, sepitti tuolloin melkein kolmevuotias esikoinen:
Tule lapsi sänkyyn, 
laita peitto päälle.
Sammuta valot, 
laita simmut kiinni.
Kysy aikuisilta, voiko vessaan jäättä valot
Aikuiset vastaavat, kyllä voi.

Muistot. Muistan, kuinka alle vuoden ikäinen Vauva nr2 sai sätkyn ja lähti karkuun jonkun aikaa nämä sanat kuullessa - ymmärtäen selkeästi viestin. Edelleen vuosia myöhemmin me seisomme jomman kumman pojan huoneessa koko perhe sanomassa yhteen ääneen nämä tutut sanat..

Turvallista unta!





Teesit

white vs red, 5-1
Motivointi. Olemme miettineet jonkun aikaa miten ihmeessä saada kohta 9 vuotta täyttävälle fiilis tehdä kunnolla sen mihin ryhtyy? Koulussa, kotona, jäällä.  Koen valaistumisen hetkiä niin suihkussa kuin lenkillä ja yhden jälkimmäisen jälkeen syntyi 'teesit':

Harjoittelen ahkerasti
Pelaan aina loppuun
En anna periksi, en luovuta
Pelaan jokaisen vaihdon täysillä
Teen harjoitukset aina edelliskertaa paremmin
Keskityn tekemiseen
Haluan kehittyä
Haluan voittaa
Haluan olla paras ja teen töitä sen eteen
Opin virheistäni
Pidän puoleni
Taistelen paikastani joukkueessa, jokaisessa treenissä ja pelissä.

Nämä kirjattiin yhdessä ylös. Ja itsetunnon kohottamiseksi edellisten lisäksi vanhempien vuorosanoiksi annettiin:

Olet paras
Olet nopea
Olet ihana
Olet hyvä luistelemaan
Sinä pärjäät koulussa
Osaat mitä vain haluat

Näillä sanoilla saateltuna hämmästyttävät tehot ja liekki viikonlopun turnajaisissa; meidän pikkupakki tehoilla 2+0, hurraaa!

Ei naulattu oveen, kuitenkaan.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kevättä rinnassa


Vai pitäisikö sanoa nielussa ja korvassa..?

Dinner. Kävimme ystävättäreni syntymäpäivädinnerilla ihastuttavassa helsinkiläisessä ravintola Farougessa, jossa nautimme pienen mezan alkuun ihanine tabbuleineen ja laban bikhiaireineen. Pääruoaksi Shish Tawuk, suomeksi kardemummalla ja timjamilla marinoitua kananrintafilettä vartaassa ja aiolia, kerrassaan suussa sulavaa! Ruokajuomana luonnollisesti champagne, olihan meillä syytä juhlia.

Kutina. Jälkiruoaksi tilasin tottakai suklaisen Farouge soufflen ja, koska kello lähenteli jo nukkumaan meno aikaa, tilasin ihanan Chain eli kaneli ja minttu infuusion. Maistelimme koko joukolla ihanaa infuusion kanelin ja mintun raikkaan eksoottista makuyhdistelmää. Viimeisin oli ilmeisesti kuitenkin virhe. Kaneli mitä ilmeisemmin laukaisi allergisen reaktion, ihmettelin koko seuraavan päivän kummallista kutinaa kurkussa, nielussa ja oikeassa korvassa.

Kevät. Onko nyt käynyt niin, että olen iän myötä herkistynyt niin, että olen tulossa keväälle allergiseksi? Onneksi meillä on google, joka osoitti heti oikeaan suuntaan. Kaneli on yksi yleisemmin oireita aiheuttava mauste. Joka ei koskaan ikinä milloinkaan aiemmin ole aiheuttanut mitään vastaavaa, ainakaan korvapuusteissa. Ehkä infuusion myötä tuli nautittua liian iso annos..

Google. Mitä me osaisimme tehdä ilman Googlea? Kysyn vaan. Hakusanoilla allergia ja kevät löysin mainion ravitsemusterapeutin ylläpitämän blogin , josta seuraava lainaus:

" Siitepölyallergiaan voi liittyä myös ruoka-aineallergiaa, puhutaan ristiallergiasta. Noin 70 % koivun siitepölylle allergisista ja noin 20 % muista siitepölyallergisista saa oireita ruoka-aineista. Tuoreet hedelmät, juurekset, vihannekset ja mausteet aiheuttavat enimmäkseen kosketusoireita: huulten, suun, nielun ja korvien poltetta ja kutinaa, mutta myös nuhaa, astmaa ja anafylaksiaa. Kasvikset aiheuttavat myös vatsakipuja, turvotusta ja ripulia. Pähkinät, kiivi ja selleri ovat aiheuttaneet vakavia reaktioita."

Allergiaako? On se vaan hassua, miten elämä muuttuu. Parisenkymmentä (!!) vuotta sitten tehdyissä prick-testeissä ei ilmennyt muita allergioita kuin kissa ja koira ja yllättävää kyllä raaka peruna. Olen vuosien mittaan kiinnittänyt huomiota siihen, että jotkut omenat saattavat kutisuttaa, mutten olen asiaan sen enempää paneutunut. Ehkä olisi ollut syytä. Termi ristiallergia on varsin mielenkiintoinen asia; voiko olla niin, etten varsinaisesti ole siitepölylle allerginen, mutta ristikkäinen ruoka-aine aiheuttaa reaktion? Tarkoittanee myös sitä, että näin keväällä lienee syytä olla vähän varovaisempi raakojen hedelmien ja juuresten kanssa..

Näillä mennään, ihmettely jatkuu.


perjantai 23. maaliskuuta 2012

Bruchetta à la Mamma


Näitä tarvitset:
  • ranskalaista maalaisleipää
  • kesäkurpitsa
  • valkosipuli
  • oliiviöljyä
  • sormisuolaa
Aloita kesäkurpitsan paloittelulla, onnistuu parhaiten juustohyölällä tai vastaavalla. Halutessaan kesäkurpitsat voi 'itkettää'. Kuumenna reilu loraus oliiviöljyä yhdessä muutaman valkosipulin kanssa pannulla. Paistele kesäkurpitsat kypsiksi ja leikkaa maalaisleivästä suht paksuja viipaleista. Puolita valkosipuli ja hiero maalaisleivän pintaan. Paahda kuumalla pannulla ilman öljyä. Lopuksi koko annos, lorauta oliiviöljyä, rouhaise mustapippuria myllystä, sirottele muutama sormisuola ja - bon appetit!

Ihana iltapala. Ja muutenkin.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Muutia, kiitos!


Aurinkoinen à la Mamma

- omenaa
- porkkanaa
- appelsiineja
- banaani
- jääpaloja

ja blenderiin.

Puolukkainen tai mustikkainen

- turkkilaista jogurttia
- pellavarouhetta
- kauraleseitä
- banaani
- puolukoita tai mustikoita
- vaahterasiirappia

ja blenderiin.

Olemme syöneet smoothieta (kotoisasti muuti) viikolla iltapalana ja viikonloppuisin aamupalan jatkeeksi. Tai oikeammin puuron sijasta. Kannattaa kokeilla!

Yksinkertaista


Syö hyvin. Hyvä ruoka, parempi mieli, sanotaan. Allekirjoitan sen täysin. Sanotaan myös, että olet mitä syöt. Allekirjoitan senkin. Elämä vähemillä lisäaineilla ja hiilareilla (ei lapset) ja yksinkertaisemmalla ja hyvällä luomu- ja lähiruoalla on osoittautunut varsin antoisaksi. Vatsa kiittää. Eikä se tarkoita luopumista, siihen en usko. En halua, enkä aina pystykään, kävelemään Pariisilaisen patisserien ohitse ostamatta i h a n a a suklaaeclairea tai tarte aux pommes'a. Ajatuksena on tänä vuonna myös syödä vähemmän lihaa ja enemmän kasviksia. Hyvä ruoka ei tosin yksin riitä..

Liiku hyvin. Ulkona, sisällä, uimahallissa, jäähallissa, kotona. Pääasia, että liikut. 30 minuuttia päivässä hikiliikuntaa kuulemma riittää pitämään ruumiksen kunnossa. Olen päättänyt hyödyntää kaikki mahdolliset ja välillä mahdottomat tilaisuudet hoitaa itseäni - poikien uimakoulun ajan voi hyvin vesijuosta, auton voi hyvin parkkeerata parin kilometrin päähän ja keppijumppaan voi yhdistää hyvin jalkakyykyt. Kuitenkin mielellään ulkoilmassa, vastapainoksi sisäilmassa vietettyihin toimistotunteihin. Välitunneillakin on oma merkityksensä, kokeile vaikka lounastauolla kymmenenkin minuutin kävelyä auringonpaisteessa! Ihan parasta kuitenkin on yhdessä liikkuminen. Kävelyt pakkassäässä (ja päälle kuuma kaakao!), yhteiset luistelut, lumilinnojen tai lumijäähyaition rakentaminen, lumityöt tai keilaus. Vuoden 2012 uutuunena Perhe K on helmikuisen suksihankinnan jälkeen suksinut yhdessä jo ainakin 15km Oittaan maisemissa! Ja kun liikut tarpeeksi..

Nuku hyvin. Ja tarpeeksi. Mitä enemmän kokemusta tulee, sitä enemmän osaa arvostaa pitkää ja syvää yöunta. Lepoa ja rauhaa. 7-8h yössä riittää hyvin. Ja säännöllisyys ennen kaikkea. Lapsiperheelle tutut rutiinit eivät ole hassuttelua vaan tarpeellinen päivän tai nykyisin illan runko; hyvä iltapala, lapset sänkyyn samaan aikaan iltaisin ja iltasatu rauhoittumiseen takaa pitkät ja rauhalliset yöunet. Ja ehkä vähän yllättäeni tämä konsepti pätee myös kokeneempaan kansalaiseen yhtälailla. Kaikki vaan kun on helpompaa, kun takana on hyvä yöuni. Vastoinkäymiset eivät tunnu niin pahoilta, koulu ja arki sujuu, työpaikalla jaksaa hymyillä ja kiukuttelevaan lapseen suhtautuu asiaankuuluvalla tavalla, vajoamatta samalle aallolle. Ja kun nämä edelliset yhdistää..

Voi hyvin. Melko simppeliä! Perusasioita.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Uuden vuoden lupaus


Täten lupaa lupaan kirjoittaa useammin, ehkä jopa kuukausittain, jottei ihanat hetket vaan jää dokumentoimatta. Ja nauttia elämästä!

Tilipäätös 2011



Ensimmäinen kvartaali. Paljon lunta. Jokapaikassa ja pitkälle kevääseen. Perinteinen jääkiekko turnaus Porvoossa ja innokasta katsomoseuraa paikallisista. Saimme joululahjaksi Kameran, jonka käyttöä innokkaasti opettelemme. Käyn kurssillakin. Käymme Tukholmassa ystäväperheen kanssa ja me rouvat saamme vapaan iltapäivän ihan kahdestaan. Poikia kuskataan vielä kahteen paikkaan ja nuoremmalla on pääsykokeet Leikkikseen. Tulokset saadaan ja hurraa, myös nuorempi pääsee sisään! Jääkiekkoa viikonloppuisin ja työ-koulu-päivis lenkkiä viikolla. Pikkusiskon raskaus ei etene ihan suunnitelmien mukaan, lapsivettä on vähän eikä vauva kasva. Haen itse uusiin tehtäviin, päätän kuitenkin jäädä katsomaan vielä miten pankilla menee..

Toinen kvartaali. Suurimpia tapahtumia ovat Pikkusiskon häät huhtikuussa. Pikatoimitus maistraatissa, alkumaljat Äidin luona ja ihana illallinen tutusssa Lehtovaarassa. Uusi positioni toukokuussa, IFKn mestaruus huhtikuussa, Äitienpäivä, Tallinnan reissu isolla ystäväporukalla ja luonnollisesti Pikkusiskon vauvan syntymä kesäkuussa. Pikkuinen syntyy 6 viikkoa etuajassa ja saa ensiluokkaista hoitoa muutaman ylimääräisen viikon. Nuoremman synttäreitä juhlitaan Granin Mäkkärillä, jossa sankari saa tehdä oman bögönsä. Juhannuksen vietämme ystävien riemuna heidän mökillään. Kokeilempa myös pastan tekoa.

Kolmas kvartaali. Pojat ovat 10 päivää pohjois-suomen kiertueella ja vietämme 'laatu aikaa' kahdestaan. Ikävä on kova ja molemmin puolinen, lennämme hakemaan sankarit ja ajamaan auton alas. Odotettu kesäloma Ranskassa perheen voimin, vanhempi poikani osaa vihdoin lukea mallikkaasti, kesäläksyjä tehdään kesähelteell. Äiti jää eläkkeelle, vastoin kaikkien odotuksia, vihdoin! Nuorempi sankari aloittaa Leikkiksessä elokuussa ja hankalan alun jälkeen löytää oman paikkansa ryhmässä. Luokka vaikuttaa kivalta, kaikilla tuntuu menevän hienosti. Ja vanhempi pojista on jo tokaluokkailen ja me jaksamme ihmetellä miten aika kuluu.. Lopetan ruumisrasvan käytön, noin 20 vuoden kokemuksen jälkeen ja se sujuu yllättävän kivuttomasti. Otamme koulurauhan ja keskittymisen avuksi omega-3 kapselit, itselleni toivon muistikapasiteettiä lisää. Pikkusiskon tyttö saa nimen ja meistä tulee kummeja! Olen kaasona hyvän ystäväni häissä syyskuun alussa ja saan ostettua kauan haluamani tylliunelman.

Neljäs kvartaali. Lunastan lupaukseni viedä vanhimman poikani Pariisiin kahdestaan. Vuokraamme asunnon Moulineauxista, käymme Versailles'ssa, tapaamme Ranskan serkkuja ja poikani viettää iltapäivän pariisilaisessa koulussa muiden oppilaiden kanssa! Halloweeniksi teemme Angry Birds- pumpikin. Vuoden lopussa myös My love saa uuden position. Kuvaamme joulukortin viheriöivällä nurmella ja teemme piparitalon Eiffel-tornin malliin. Vietämme heinäkuussa 8 vuotta täyttäneen vanhemman pojan synttäreitä marraskuussa keilaten - Tintti-elokuva kun oli ikärajoitettu liian korkealle.. Nuorempi laulaa ensimmäisessä joulukonsertissaan Temppeliaukion kirkossa. Kokoonumme uudella kokoonpanolla viettämään ehkä viimeistä joulua nykyiseen kotiimme, joukossa puolivuotias prinsessa. Joulupukkikin käy, saa nähdä meneekö vielä läpi vielä ensi vuonna. Niin ja paketointi suoritetaan kestävää kehitystä edistäen. Vuoden viimeisen päivän vietämme mökillä, edelleen viheriöivää nurmea ihmetellen.

Edellisten lisäksi olemme kiinnittäneet entistä enemmän huomiota ruokaan. Se on mahdollisimman terveellistä ja yksinkertaista, luomua ja lähiruokaa aina kun mahdollista - olet mitä syöt. Sen lisäksi pesuaineet ovat vaihtuneet luontoystävällisimpiin vaihtoehtoihin. Ja yrittäneet hidastaa vauhtia ja nauttia elämästä - joka hetkestä. Vuosi 2011 jää historiaan tapahtumarikkaana, täynnä ihania muistoja ja tapahtumia. Elämä on ihanaa!